sipoo nettisivuille

 

Case-esimerkki

Strategiset vaihtoehdot Sipoon strategiatyössä

 

Sipoon kunnan vuoden 2017 aikana toteutettu strategiaprosessi oli kolmivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin laaja kuntalaisten ja henkilöstön osallistamisprosessi, johon oli kerätty näkemyksiä noin 400:lta kuntalaiselta ja noin 200:lta henkilöstön edustajalta erilaisten työpajojen, haastattelujen ja kyselyjen muodossa. Toisessa vaiheessa, (jonka prosessista Capful vastasi) kerätyn aineiston pohjalta tunnistettiin keskeiset strategiset teemat ja hahmoteltiin niille strategisia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja kuvattiin ja arvioitiin yhteistyössä virkamiesten, kuntalaisten ja henkilöstön kanssa. Arvioinnissa käytettiin kuutta eri arviointikriteeriä, joista painottuivat taloudelliset odotukset, toteutettavuus ja riskit. Kolmannessa vaiheessa tunnistetut ja eri tahojen arvioimat vaihtoehdot esiteltiin valtuutetuille ja niitä arvioitiin kunnanvaltuustossa syksyllä 2017. Valtuutetut jatkoivat vaihtoehtojen työstämistä ja lopuksi valitsivat toteutettavat vaihtoehdot tai niiden yhdistelmät. Vaihtoehtojen tavoitteena oli ennen kaikkea tukea kunnan päättäjien strategista päätöksentekoa ja auttaa tekemään perusteltuja valintoja, joiden vaikutuksia eri sidosryhmät ovat etukäteen arvioineet.

 

Prosessin kuluessa vaihtoehtojen teemat jakautuivat kolmeen luokkaan. Ensimmäiseksi työskentelyn perustaksi luotiin päämääräteemat, jotka toimivat koko strategiaa raamittavina asioina, kuten asukkaiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen tai talouden tasapaino. Toisena luokkana olivat suuntateemat, joihin luotiin erilaisia vaihtoehtoja. Suuntateemoissa käsiteltiin esimerkiksi Sipoon asukaskasvun vaihtoehtoisia nopeuksia. Asukaskasvun teemaan liittyi läheisesti elinympäristön ja yhdyskuntarakenteen kehitysvaihtoehdot, joissa arvioitiin kylämäisemmän matalan asumisvaihtoehdon kehittämistä suhteessa urbaaniin kaupunkimaiseen rakenteeseen. Kolmantena tulivat keinot, jotka auttavat toteuttaman päämääriä ja suuntavalintoja. Esimerkkeinä keinoista olivat omistuspolitiikka tai digitalisaation keinot. Esimerkiksi toimintojen digitalisoinnin osalta pohdittiin vaihtoehtoja siitä kuinka voimallisesti digitaalisia palveluja halutaan lähteä edistämään. Valtuutetut osallistuivat erityisesti päämäärän ja suuntavaihtoehtojen työstämiseen. Virkamiehille haluttiin jättää yksityiskohtaisempien keinojen pohdinta.

 

Kunnanjohtaja Mikael Grannaksen ja prosessista vastanneen Marja Teljamon kommentti prosessista:

”Laaja osallisuus ja vaihtoehtojen pohdinta olivat erittäin onnistunut tapa tehdä strategiaa. Strategiaprosessi oli avoin ja vaihtoehtoja pohdittiin laajalti eri näkökulmista keskustellen. Vaihtoehtojen laatiminen selkeytti näkökulmia ja loi yhteistä näkemystä, jolloin sopivimmat ja tarkoituksenmukaisimmat vaihtoehdot hahmottuivat lopulta helposti.”

 

Lähtötilanne

  • Aluehallinto- ja sote-uudistukset haastavat voimakkaasti kunta-organisaatioita
  • Kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen korostuvat
  • Sipoolla oli hyviä kokemuksia strategisten vaihtoehtojen käytöstä, joita haluttiin kokeilla myös kuntastrategian muodostamisessa

 

Mitä tehtiin

  • Tunnistettiin ja kuvattiin strategiatyön keskeiset teemat ja hahmoteltiin niille strategisia vaihtoehtoja
  • Arvioitiin vaihtoehtoja yhteistyössä virkamiesten, kuntalaisten ja henkilöstön kanssa
  • Fokusoitiin Uudenmaan skenaariot 2050 Sipoon kuntaan ja analysoitiin niiden vaikutuksia kunnan kehittämistyössä

 

Mitä saavutettiin

  • Yhteinen ymmärrys ja näkemys strategiaan liittyvistä vaihtoehdoista ja niiden sisällöistä (keskusteltiin samoista asioista)
  • Jaettu käsitys myös poissuljetuista / ei-valituista asioista
  • Valtuutettujen oli helpompi tehdä päätöksiä strategiasta kun he saivat valmiiksi muodostettuja vaihtoehtoja eri tahojen arvioinneilla

Nimi*

Yritys

Sähköpostiosoite*

Puhelinnumero

Viesti

Pakolliset kentät ovat merkitty *:llä

Sulje

Pysy kartalla

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tietoa tulevaisuuden nousevista ilmiöistä sekä tulevista tapahtumista.