Kumppani vai riippakivi?
Hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa Venäjän luotettavuuteen useilla globaaleilla yhteistyön areenoilla merkittävästi. Venäjän eristäytymiskehitys ainakin länsimaita kohtaan on monipuolisten pakotteiden jälkeen ainoastaan syvenemään päin, sen aikoessa kansallistaa maan jättävien monikansallisten yritysten omistuksia (Lähde). Kansainvälisen kaupan karttaman paarian vaihtoehdoksi voivat jäädä kahdenkeskiset kauppasuhteet ja kumppanuudet luotettaviksi katsottujen, ei-läntisten kumppanien kanssa. Kiinalle olisi syvennetyssä Venäjä-kumppanuudessa vaihdossa tarjolla edullisia luonnonvaroja ja merkittävät vientimarkkinat, sikäli kun venäläisistä hyllyistä kadonneet eurooppalaiset korkeamman jalostusasteen tuotteet ovat korvattavissa kiinalaisilla vastakappaleilla (Lähde). Syvemmän taloudellisen symbioosin muodostaminen ei ole kuitenkaan välttämättä Kiinalle ajankohtaista lyhyellä aikavälillä (Lähde). Sanktioiden seurauksena Venäjällä toimivien yritysten kohdalla realisoituneen maariskin lisäksi Kiinaa voi arvelluttaa maineriski; voimakas assosioituminen hyökkäyssotaa itselleen merkittävien EU-markkinoiden porteilla käyvän ja lukuisiin sotarikoksiin syyllistyneen Venäjän kanssa ei välttämättä tule lyhyellä tähtäimellä kysymykseen (Lähde).
Pidentynyt ja intensiteetiltään laskenut konflikti, tai Ukrainan kannalta katkerakin päätös hyökkäyssodalle voisi kuitenkin tarjota keskinäisen liennytyksen myötä tulevaisuudessa mahdollisuuden Kiinan rinnalla elämiseen sen taloudellisella tuella. Rooli uskottavana lännen sisäistä yhtenäisyyttä horjuttavana puskurina ja luotettavana yhteistyökumppanina on hyökkäyssodan seurauksena pitkälti mennyttä, ja tarjolla olisi alkuun todennäköisesti lähinnä liuta epäedullisia kauppasopimuksia, ja myöhemmin asema jonkinlaisena junioripartnerina (Lähde). Kiinaan tukeutuminen mahdollistaisi diplomaattista asemaansa lännen merkittävästi menettäneelle Venäjälle kuitenkin paikan vähemmän lännestä riippuvaisena toimijana, ja irtautumisen vääränlaiseksi koetusta maailmanjärjestyksestä instituutioineen. Venäjän järjestelmätasolla toteutettu taloudellinen romahduttaminen tullaan muistamaan sen eniten haavoittamissa kansanosissa Venäjällä pitkään, (Lähde) ja voi olla, että tällaiseen teoreettiseen liittoumaan olisi sanktioiden jyrkkyydestä johtuen myötä tulijoita myös muualta (Lähde) . Mutta onko tällaiselle liikehdinnälle signaaleista huolimatta edelleenkään johtajaa, ja minne sen vankkurit suuntaavat?
Katse tulevaan
Kiina on painottanut ulkopolitiikassaan toistuvasti ainakin retorisesti valtioiden oikeutta omaan suvereniteettiin (Lähde), mutta jättänyt silti Venäjän Ukrainan suvereniteettia jyrkästi loukkaavat toimet virallisesti tuomitsematta (Lähde). Erityisesti suvereeniuden käsitteen pohjalta voidaan toisaalta pohtia, kysyttiinkö Kiinalta sen lopullista mielipidettä Venäjän talouden romahduttamisesta, ja mitä se pakotteista ajattelee. Itsemääräämisoikeutta uhkaavat riskit eivät valtioilla ole ainakaan samat; Kiina, toisin kuin Venäjä, on maailman toiseksi suurin talous, ja se on toiminut kansainvälisen talouden pelikentillä lisäten jatkuvasti riippuvuussuhteita tehden itsensä täydellisestä ulos sulkemisesta vaikeaa, ellei mahdotonta (Lähde). Oleellista onkin, näkeekö maa jatkossa hyödyllisemmäksi orientaatioksi länsimaita kohtaan rauhanomaisen kasvun osana itseään suuresti hyödyttäneitä instituutioita, vai vaihtoehtoisen blokin muodostamisen ja sen veturiksi ryhtymisen. Oman kysymyksensä toisaalta muodostaa, miten mahdollinen kehityskulku tämä enää on. Uuden transatlanttisen yhtenäisyyden pikakelauksella Yhdysvaltojen kanssa löytäneet EU-maat varustautuvat (Lähde), ja haukat Yhdysvalloissa pyrkivät pitämään katseensa tämän turvin vahvemmin Itä-Aasiassa (Lähde) Bidenin demokraattien joutuessa vastaamaan mahdolliseen republikaanien Kiina-haasteeseen tulevien kongressivaalien myötä.
Demokraattisten ja autokraattisten valtioiden jyrkentyvä vastakkainasettelu uuden kylmän sodan kaltaisessa järjestelmätason konfliktissa siintää monelle horisontissa. Tällaisessa hegemonisessa kamppailussa on paikkoja vapaana enää puskureille. Kaikkia kortteja ei kuitenkaan ole vielä jaettu, ja siltoja jätetään polttamatta puolin ja toisin. Venäjälle kovimpia sanktioita toteuttamassa olevat ja vihreää siirtymää viime vuodet painottaneet EU-maat eivät lopulta olleet valmiita ottamaan käyttöön Venäjää kaikista eniten satuttavia sanktioita ja jatkavat toistaiseksi Yhdysvaltojen harmiksi riippuvaisina venäläisestä tuontikaasusta ja öljystä (Lähde). Tulevaisuudessa häämöttää riski muiden pelinappulaksi joutumisesta, kun EU:n on samanaikaisesti arvioitava, onko Yhdysvallat sille luotettava liittolainen vielä 4 vuoden kuluttua, ja pohdittava oman Kiina-suhteensa tulevaisuutta Yhdysvaltojen ristipaineessa punniten taloudellisia, ympäristöllisiä ja ideologisia arvojaan, oli Venäjä vahvasti mukana kuvioissa tai ei. Pohdinnan arvoista on myös, miten kauan Venäjän kansainvälinen rehabilitaatio länsimaiden silmissä tulee kestämään, ja voiko se ylipäätään edes toteutua ilman vaihdoksia maan nykyjohdossa. Koko tämän ajan Kiinalle on tarjolla Venäjällä huomattavaa poliittista vipuvartta.
Kansainvälisen politiikan voimasuhteiden kärjistyminen hyökkäyssotaan johtaa meitä koskettaviin turvallisuusdilemmoihin, ja alistaa käsityksemme nykyisen kansainvälisen järjestyksen toimintalogiikasta happotestiin. Lisäksi se on muutosnopeutta lisäävä katalyytti monen, myös mahdollisesti aiemmin epätodennäköiseksi nähdyn tulevaisuuden skenaarion takana.
