Kategoria: Blogi

Globalisaation valtavat edistysaskeleet ovat olleet itsestäänselvyyksiä, mutta nyt huomion kohteena ovat sen heikkoudet ja erityisesti Euroopan unionin tulevaisuus. Koronakriisi on johtanut siihen, että useat euromaat ovat sulkeneet rajansa ja käpertyneet suojaan. EU ei ole noussut täysin jaloilleen vielä edellisestäkään finanssikriisistä. Käveleekö unioni pandemiasta ulos yhtenäisenä vai keskenään välinsä menettäneenä?

Euroopan unioni rakennettiin jäsenvaltioiden tiiviin yhteistyön mahdollistamiseksi ja konfliktien välttämiseksi. Vuonna 1992 perustettu talous- ja rahaliitto oli merkittävä askel EU:n kansantalouksien yhdentymisessä. Unionin perusajatus on toimia poliittisena ja taloudellisena liittona, mutta nyt koronavirusepidemia ravistelee tätä yhtenäisyyttä. Jäsenmaiden poliittisilla johtajilla ei ole täysin jaettua visiota EU:n asioiden hoitamisesta ja kehittämisestä. Kun koronakriisi runtelee jäsenmaita ennennäkemättömällä tavalla, korostuvat myös unionin yhtenäisyyden haasteet.

Usean euromaan talousasiat ovat kuralla ja koronakriisi ei helpota tilannetta. Euroopan vakaussopimuksessa edellytetään, että jäsenvaltiot noudattavat kolmen prosentin budjettialijäämän rajaa. Esimerkiksi Ranska, Italia ja Kreikka ovat jo rikkoneet tätä sopimusta ja käyttäneet COVID-19:ta suojana ylittääkseen sopimusrajan vieläkin enemmän. Vakaussopimuksessa määritellään myös, että valtioiden velka saa olla korkeintaan 60 prosenttia BKT:stä. Monet jäsenvaltioista etenkin pohjoisessa ovat kunnioittaneet tätä, kun taas eteläiset jäsenet eivät. Ennen epidemiaa Italian velka oli jo 130 prosenttia BKT:stä ja Ranskan 100 prosenttia. Koronaviruskriisin ja sen hillitsemiseksi tehtyjen sulkeutumistoimien jälkeen nämä luvut tulevat nousemaan.

Viime perjantaina EU poisti budjettikaton ensimmäistä kertaa. Tämä tulee väistämättä kasvattamaan EU:n pohjoisten ja eteläisten jäsenmaiden välistä taloudellista epäsuhtaa; sen kasvaminen oli myös yksi edellisen eurokriisin piirre. EU on juuri ja juuri toipunut edellisestä finanssikriisistä, ja taloudellista hyvinvointia ei auta se väistämätön tilanne, että koronakriisi tulee aiheuttamaan työttömyyttä. Ylen mukaan koronan vaikutukset näkyvät todennäköisesti eniten jäsenmaissa, joiden taloudellinen liikkumavara on jo valmiiksi pieni: Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Ranskassa. Kun karanteenit ja suojatoimet jonain päivänä puretaan, etenkin Italia ja Espanja tarvitsevat muiden apua kipeästi.

EU:n rajaton liikkuvuus ja Schengen-alue ovat kokeneet iskun. Schengen-alueen ulkorajat on suljettu ulkopuolisilta ainakin kuukaudeksi, jotta EU voi nykyistä paremmin estää koronaviruksen etenemisen. Vain välttämättömien ryhmien tulo alueelle sallittaisiin. Näihin ryhmiin kuuluvat muun muassa terveydenhoitoon ja lääkintään liittyvät henkilöt. Useat EU-maat, Suomi mukaan lukien ovat sulkeneet myös sisärajojaan. The Spectatorin mukaan reaktiot koronavirusepidemiaan eivät ole olleet EU:n laajuisesti koordinoituja, vaan jokainen jäsenvaltio on tehnyt omat toimensa viruksen etenemisen hidastamiseksi. Terveydenhuolto ei kuulu EU:n vaikutuspiirin alueeseen.

EU:n jäsenvaltioilla on ollut käytössään käytännössä kahdenlaista tapaa reagoida koronavirukseen; täydellinen sulkeutuminen Italian ja Espanjan tavoin tai osittainen toimintojen rajoittaminen Iso-Britannian ja Ruotsin tavoin. Ihmisten liikkumista rajoittavat päätökset etenkin työntekoon liittyen aiheuttavat suuria ongelmia ympäri Eurooppaa. Nämä ongelmat moninkertaistuvat kansantaloudellisesti. Kun pahin kriisi on jossain vaiheessa selätetty, nousee esiin kysymys, haluavatko kaikki euromaat palauttaa unionin sisäisen vapaan liikkuvuuden.

Lisäesimerkki koronavirusepidemian EU:lle aiheuttamasta vahingosta on liiton yhteisvastuun rakoileminen. EU ei ole koskaan ollut täydellisen yhtenäinen, mutta kriisi on jo nyt rikkonut jäsenten välille syntynyttä solidaarisuutta. Italian joutuessa ensimmäisenä kriisiin, Euroopalle selvisi, että Italialta puuttui paljon kirurgisia maskeja ja koronaviruspotilaiden tehohoidon kannalta keskeisiä hengityslaitteita. The Spectatorin mukaan esimerkiksi Ranska ja Saksa kieltäytyivät vapauttamasta Italialle osaa lääketavaravarastostaan. Italialaisen Corriere della Sera-lehden mukaan Italian ainoa hengityskoneita valmistava yhtiö Siare taas kertoi peruuttaneensa kaikki ulkomaiset tilaukset ja tuottavansa hengityskoneita 125 kappaleen viikkotahtia eli 500 laitetta kuukaudessa oman maan käyttöön. Italian pääministeri Giuseppe Conte totesi viime perjantaina, että euromaiden avun puuttuessa Italia toimii kriisissä täysin yksin. Hän jatkoi ryöpytystä seuraavana päivänä lisäämällä, että koko Euroopan unioni on vaarassa menettää merkityksensä, jos se ei pysty vastaamaan koronakriisiin. Myös Italian presidentti Sergio Mattarella arvosteli EU:n yhtenäisyyden puutetta koronavirusepidemian aikana poikkeuksellisen kovasanaisesti.

Huomion arvoista on, että Financial Timesin mukaan Venäjä on ojentanut kätensä Italialle lähettäen maaliskuussa yhdeksän sotilaskonetta, joiden lastina on lääkinnällisiä laitteita ja terveyden asiantuntijoita. Moskova haluaa näin toimiessaan osoittaa historiallista solidaarisuutta italialaisille. Myös EU:n suunnalta tulee ainakin pieniä toiveikkaita uutisia: The Berlin Spectatorin mukaan Saksa on tarjoutunut auttamaan Ranskaa ja Italiaa ottaessaan muutamia koronapotilaita hoitoon sairaaloihinsa. Toistaiseksi useilla Saksan sairaaloilla on edelleen avoimia resursseja, mikä on mahdollistanut tämän kaltaisen avun. Apu on kipeästi tarpeen, mutta sen nykyinen taso ei mitenkään riitä tukemaan pulassa olevia eteläisiä jäsenmaita. Nähtäväksi jää, kykeneekö EU kohtaamaan historiansa suurimman haasteen ja selviytymään ulos kriisistä melko yhtenäisenä, vai repiikö COVID-19 unionin riekaleisemmaksi kuin koskaan.

Euroopan unionin tulevaisuudella voisi olla kolme vaihtoehtoista kehityskulkua:

1. EU kokoaa rivinsä

EU kykenee kokoamaan rivinsä ja muodostamaan jokseenkin yhtenäisen linjan koronan vastaiseen taisteluun. Euroopan keskuspankin elvytyspaketti on riittävä kamppailemaan kriisiä vastaan ja kriisirahasto otetaan riittävän ajoissa käyttöön. Eristäytymistoimet purevat niin, että Pohjois-Euroopassa suojatoimia päästään purkamaan Etelä-Eurooppaa aiemmin. Solidaarisuuden nimissä vapaita euromaiden resursseja kohdistetaan niitä kipeimmin kaipaaville. Unionin alueen terveydenhuollon varautumistoimenpiteistä sovitaan yhteisesti. EU selviytyy kriisistä ulos ja jatkaa toimintaansa lähes samoin, kuin ennen kriisiä.

2. Epävarmuus ja epävakaus johtavat EU-eroihin

Koronaviruskriisin tuloksena EU:n heikkoudet korostuvat ja unionin toiminnan arvostelu kasvaa huomattavasti. EU ei kykene yhtenäiseen toimintaan pandemian torjumiseksi ja taloudelliset vaikutukset romahduttavat Etelä-Euroopan maiden taloudet. Poliittinen epävarmuus ja populismi johtavat Italian ja Kreikan eroihin unionista. Unkarin autoritäärinen kehitys niin ikään johtaa maan erottamiseen. EU jatkaa toimintaansa Keski- ja Pohjois-Euroopan Schengen-alueena ja talousliittona sekä kiristää taloudellisten rajojensa valvontaa.

3. Yhteisvastuu on muisto vain

EU ei kykene muodostamaan yhteneväistä COVID-19-toimintalinjaa, vaan jokainen valtio arvioi tarvitsemansa toimet ja pyrkii huolehtimaan itsestään. Kriisin eskaloituessa euromailla ei ole kapasiteettia tai halua auttaa muita yhteisvastuun nimissä. Tämä jättää jälkeensä syvän epäluottamuksen unioniin, joka purkautuu kansallisvaltioiksi. Pienempiä, kahdenvälisiä liittoja syntyy, ja EU ei enää kykene toimimaan sellaisena liittona, jollaiseksi se luotiin.

Lähteet:

Corriere della Sera, Financial Times, Euroopan komissio, Reuters, The Berlin Spectator, The Spectator, Uusi Suomi, YLE

Kirjoittajat:

Kiinasta vuoden 2019 lopulla käynnistynyt uusi koronavirus on vaikuttanut dramaattisesti valtioiden, organisaatioiden ja yksilöiden toimintaan. Siinä missä terveydenhuolto käy nyt ympäri maailmaa taisteluun aikaa vastaan, saman suuntaista kamppailua on nähtävillä myös teollisuuden ja logistiikan saralla.

Uusi koronavirus ravisteli tuotantoketjuja jo kauan ennen viruksen leviämistä Kiinan ulkopuolelle ja paisumista globaaliksi pandemiaksi. Kiinan teollinen tuotanto kattaa noin yhden kolmasosan maailman koko teollisesta tuotannosta ja se on maailman suurin vientimaa. Olisikin lähes poikkeuksellista, jos kansainvälisissä alihankintaketjuissa ei olisi komponentteja tai materiaaleja Kiinasta. Useat yritykset ovat myös ulkoistaneet tuotantoaan Kiinaan, ja myös Kiinan epidemiakeskuksessa Wuhanissa toimii lukuisia kansainvälisiä yrityksiä, jotka joutuivat Kiinan rajoitusten myötä tekemään tuotantoon muutoksia. Kiina asetti kansalaisilleen mittavia toimintarajoitteita, jotka heijastuivat suoraan Kiinan tuotantokykyyn. Kiinan ostopäällikköindeksi PMI putosi helmikuussa 35.7 tammikuun vastaavasta luvusta 50. Tämä ennakoi, että tuotannon näkökulmasta koronaviruksella on isommat vaikutukset kuin vuoden 2008 finanssikriisillä. Kiinan talouden merkittävän painoarvon vuoksi maan ostopäällikköindeksin laskeminen kieli jo alkuvuodesta ilmeisiä hankaluuksia koko globaalille taloudelle.

Yksi suurimmista hidasteista Kiinan tuotannossa ovat olleet työntekijöiden karanteenimääräykset sekä mahdolliset sairastumiset itse virukseen. Helmikuun lopussa arviolta 100 miljoona työntekijää oli karanteenissa epidemian tiukimpien rajoitusten aikana. Tuotanto seisahtui tai hidastui, mikä vaikutti komponenttien saatavuuteen muualla maailmassa. Bloombergin arvion mukaan kiinalaiset tehtaat operoivat helmikuun lopussa noin 60-70% kapasiteetilla.

Harward Business Review mukaan riskinä pidettiin sitä, että varsinkin epidemian alkuvaiheessa uutta koronavirusta verrattiin laajalti vuonna 2002-2003 levinneeseen SARS-epidemiaan. Tuolloin epidemian vaikutus maailmantalouteen jäi loppujen lopuksi vähäiseksi. Vertailu ei kuitenkaan ole lainkaan mielekästä nimenomaan siksi, että Kiinan tuotanto ja vaikutus maailmantalouteen on kasvanut merkittävästi viimeisen 18 vuoden aikana. Maan ulkomaankaupan koko on kaksinkertaistunut ja yhä useammat yritykset ovat jollain tasolla kytköksissä kiinalaiseen tuotantoon.

Pitkään myös ajateltiin, että Kiinan tuotannon hiipumisesta riippumatta talouden pyörät pysyisivät pyörimässä eurooppalaisen kulutuksen ansiosta. Luotto muiden valtioiden kykyyn hoitaa epidemian leviäminen oli vielä helmikuussa varsin vahvaa. Toisin kuitenkin kävi.

EU:n ja Suomen teollisuus tulee odotettavasti kärsimään merkittävästi pandemiasta. Globaalit tuotantoketjut ovat pysähtyneet nyt ympäri maailmaa, eikä kyse ole enää vain Kiinan logistiikan pysähtymisestä. Aiemmin yritykset saattoivat olla tilanteessa, jossa komponenttien saatavuus Kiinasta oli hankaloitunut tai viivästynyt, mutta korvaavia osia löytyi kenties muualta. Rajojen sulkemisen, lentoliikenteen rajoittamisen ja käytännössä vain välttämättömän logistiikan sallimisen seurauksena kriittisten komponenttien saatavuus vaikeutuu globaalisti. Myös asiakkaan tuotanto voi olla riippuvainen ulkomaisista komponenteista ja siten asiakkaan tuotanto on vaarassa pysäyttää myös alihankkijan tuotannon. Suomi on maana hyvin riippuvainen kansainvälisistä arvoketjuista, ja ETLA arvioikin tuoreimmassa julkaisussaan, että suurimman riskin omaavat ne yritykset, joilla on tarvetta elektroniikkakomponenteille, ajoneuvojen osille sekä lääkkeiden ainesosille.

Lähde: Etla

Kuitenkin jo jonkin aikaa on ollut havaittavissa trendi, jossa yritykset pohtivat tuotannon siirtämistä pois Kiinasta tai vähentävänsä kiinalaisten komponenttien painoarvoa arvoketjussa. Syitä on lukuisia. Kiinan nopean talouskasvun myötä myös työpanosten hinnat ovat nousseet, mikä on vähentänyt Kiinan attraktiivisuutta edullisena lokaationa. Muut Kaakkois-Aasian maat ovat tarjonneet houkuttelevia tuotannollisia vaihtoehtoja jo paljon ennen pandemian alkua. Toinen syy Kiinan painoarvon vähentämiseen arvoketjussa on laatu. Yritykset ovat kokeneet, että heikon laadun takia olisi kokonaisuuden kannalta mielekästä miettiä myös muita lokaatioita, kenties myös maantieteellisesti lähempänä. Euroopan kohdalla tämä voisi tarkoittaa tuotannon ja alihankinnan siirtämistä esimerkiksi Itä-Eurooppaan. Lokalisaatiokehitystä tukee vahvasti myös ilmastonmuutokseen liittyvä keskustelu ja vastuullisuusvaatimukset. Tuotantoketjujen läpinäkyvyys ja jäljitettävyys ovat yhä keskeisimpiä asioita jokaiselle yritykselle ja julkisuudessa on nähty myös merkittäviä imagokolhuja tuotantoketjuihin liittyen. Lyhyet kuljetusmatkat sekä tuotantoketjujen parempi seuraaminen ovat olleet ajureita muutokselle, johon koronakriisi oletettavasti lisää nyt oman mausteensa.

Viime vuosina toimitusketjut ovat siirtyneet laajasti fokusoimaan kustannusten alentamista. Näihin tavoitteisiin pyritään erilaisilla tuotantofilosofioilla kuten lean manufacturing sekä erilaiset ulkoistusratkaisut. Siinä missä nämä ovat luoneet merkittäviä kustannussäästöjä sekä tehostaneet operaatioita, ovat ne tehneet tuotannosta samanaikaisesti paljon haavoittuvaisempaa. Lean ajattelussa painottuu Just-In-Time -ajattelu, jossa tarkoituksena on toimittaa juuri oikeaa materiaalia tuotantoprosessiin juuri oikeaan aikaan. Tavoitteena on siten minimoida erilaisia tuotantoprosessissa syntyviä hukkia (esim. tietyn osan tai materiaalin odottamista) ja siten tehostaa esimerkiksi varastonhallintaa. Koronaviruksen aiheuttaman globaalin logistiikkakriisin aikana lean-tuotannon kaltaiset ideologiat voivat joutua koetukselle. Siirtyykö varastonhallinnan ja tuotannonohjauksen painopiste tulevaisuudessa korostamaan vahvemmin toimitusvarmuutta vai onko tehokkuus jalostettu jo niin herkäksi, ettei siitä ole paluuta muualle? Blogin kirjoittaja on tutkinut lean-tuotantoa omassa pro gradu-tutkielmassaan.

Lähde: Morgan Forde / Supply Chain Dive, data: McKinsey

Rahdin määrän väheneminen – lentoliikenteen kohtalonpaikka

Merilogistiikan osalta laivakapasiteetti on pienentynyt huomattavasti. Globaalin kuljetus- ja logistiikkayritys DSV:n arvion mukaan tammikuun lopun ja maaliskuun väliseltä ajalta Aasiasta Eurooppaan suuntautuvasta laivarahdista peruttiin noin puolet suunnitelluista. Rahtiongelmien vaikutukset ovat alkuvuodesta painottuneet erityisesti Euroopan ja Kaukoidän välisiin rahtiyhteyksiin, mutta pandemian laajennuttua ongelmia on oletettavissa globaalisti. Suomessa risteilyaluksia ollaan muuttamassa rahtikäyttöön ja kapasiteettia lisäämässä. Etusijalle pääsevät kuitenkin huoltovarmuuden kannalta kriittiset tuotteet, kuten elintarvikkeet ja lääkkeet. Logistiikan osalta pian huomattiin myös tilanne, jossa merkittävä määrä maailman merilogistiikassa käytettävissä konteissa oli jumissa Kiinan satamissa. Kiinan suurimmat satamat (esim. Shanghai) ovat purkaneet konttiruuhkaa muihin Aasian satamiin odottamaan siirtoa.

Koronaviruksen seurauksena kuljetusajat ovat pidentyneet ja kapasiteetti on rajallista. Rajoittavina tekijöinä ovat siis vähentyneet yhteydet ja konttien jumiutuminen satamiin. Toisaalta on oletettavaa, että Kiinan saadessa tuotantoa vähitellen käyntiin, muodostuu vähitellen kasvava tarve tuontirahdille Aasiasta. Kapasiteetin pysyessä edelleen rajallisena, rahtien hintataso voi nousta merkittävästi.

Merkittävä osa matkustajalentoliikenteestä on pysähtynyt, niin Euroopan sisällä kuin myös transatlanttisilla reiteillä. Tämä vaikuttaa oleellisesti myös rahtikapasiteetin määrään. Rahtikoneet liikkuvat jotakuinkin normaalisti, mutta ovat varsin täynnä. Ilmailuala on kenties yksi pahiten koronaviruksesta kärsivistä toimialoista. Lentoliikenteen kysyntä on romahtanut. Vielä on epävarmaa, kuinka lentoliikenne tulee toipumaan kysynnän romahduksesta. Pientä optimismia herättää se, että edellisten vastaavien tilanteiden (mm. 9/11 -terrori-iskut tai vuoden 2008 finanssikriisi) jälkeen lentomatkustuksen kysyntä palasi normaaliksi muutaman kuukauden jälkeen ja jatkoi sen jälkeen kasvua.

The Economist arvioi, että suurimmaksi haasteeksi lentoyhtiöille muodostuvat kassavaikeudet. Moni lentoyhtiö on saanut tukea valtiolta ja lomauttanut henkilöstöään. Muita keinoja ovat mm. osinkojen jaon lykkääminen sekä lentokoneiden myynti. Myös öljyn hinnan laskusta on toivottu apua lentoyhtiöiden ahdinkoon, mutta oletettavasti hyödyt tästä realisoituvat lentoyhtiöille vasta myöhemmin, sillä ostot on tehty korkeammilla öljyn hinnoilla jo aiemmin hintasuojaa hakien. On kuitenkin oletettavaa, että ilmailualan toimijakentässä tapahtuu koronaviruksen seurauksena isojakin muutoksia. Brittiyhtiö Flybe hakeutui konkurssiin maaliskuussa. Suomalaisille huolta herättää mm. Norwegianin kohtalo, jonka osake on menettänyt n. 80% arvosta vuosien 2016 ja 2019 aikana. Suomalaisen Finnairin asemaa suojelee aiempi hyvä tuloskehitys, vahva tase sekä valtion tukitoimet. Lentoyhtiöiden määrän väheneminen johtaa ainakin lyhyellä aikavälillä vahvempaan hinnoitteluvoimaan ja siten lentomatkustamisen voi olettaa kallistuvan kriisin seurauksena.

Lähde: Financial Times

Capful pohtii skenaariotöissä epävarmuustekijöiden erilaisia pidemmän aikavälin kehitysvaihtoehtoja. Seuraavana on listattu erilaisia kehitysvaihtoehtoja teollisuuden, tuotantoketjujen ja logistiikan osalta.

1. Lokalisaatiokehitys

Riskien minimoimiseksi yritykset siirtävät tuotantoaan pois Kiinasta, tuoden sitä lähemmäksi Eurooppaan ja kotimaahan. Kehitystä tukee myös jo aiemmin käynnistynyt yritysten tuotantoketjujen vetäminen Kiinasta, johon syynä ovat muun muassa laatuongelmat. Kontrolli tuotantoketjuista lisääntyy ja kotimaiset hankintaketjut lisääntyvät. Sijoittuminen tapahtuu lähelle raaka-ainelähteitä ja syntyy myös erilaisia osaamiskeskittymiä ja teknologiaklustereita. Tuotantoketjujen jäljitettävyys lisääntyy ja tuotannon läpinäkyvyys korostuu myös eettisestä näkökulmasta. Tuotantoerien koot pienentyvät ja ovat paremmin muokattavissa paikalliselle tasolle sopiviksi. Lentämisen määrä vähenee ainakin nimellisesti kuluttajaliikenteen puolella.

2. Hajautus ja hallinta

Useat valmistavan teollisuuden yritykset huomaavat olevansa liian riippuvaisia Kiinasta ja siirsivät tuotantoaan ja toimitusketjujaan muihin matalan kustannustason maihin. Maantieteellistä hajautusta ryhdytään suosimaan entistä vahvemmin eikä komponentteja tilata enää yhdestä maasta tai maanosasta. Uudet prosessiopit kuten Just-In-Time  ja lean manufacturing joutuvat kyseenalaistetuksi koronakriisin paljastamien toimitusongelmien myötä ja osa valmistavan teollisuuden toimijoista palaa takaisin perinteisiin prosessijohtamisen regiimeihin. Toimitusvarmuutta rakennetaan uusien infrastruktuurien myötä.

3. Paluu normaaliin

Koronan aiheuttama kuoppa on syvä mutta lyhyt. Kiinan tuotanto saadaan ajettua ylös odotettua nopeammin jo vuoden 2020 ensimmäisen puolikkaan aikana ja toimitushäiriöt jäävät väliaikaisiksi. Teknologian ja osaamisen hinta ohjaa edelleen sijoittumista. Riippuvuus Kiinasta säilyy koronaa edeltäneen ajan tasolla ja useat yritykset siirtävät tuotantoaan Kiinaan yhä enemmän maan hoidettua koronakriisin loppujen lopuksi kaikista maista tehokkaimmin. Lentoliikenne palaa entiselleen, joskin markkinoilla tapahtuu konsolidaatiota, valtioiden massiivisia tukitoimia sekä esimerkiksi ns. halpalentoyhtiöiden osittainen poistuminen markkinoilta.

4. Teknologia rientää avuksi

Koronakriisin jälkeen tunnistetaan teknologian myötä tuleva toimitusvarmuus. Tehtaiden ja logistiikan automaatiota lisätään, mikä vähentää riippuvuutta ihmiskontakteista. Uudet materiaalit ja printtausteknologia mahdollistavat uudenlaista tuotantoa. Tuotannon vastuu siirtyy osittain materiaali- ja teknologiatoimittajille. Meriliikenteen automaatio kiihtyy ja yhteisiä standardeja otetaan käyttöön mm. satamissa.

Kirjoittaja:

Koronaviruspandemia on yhtäältä yhteiskuntien politiikkaa ohjailevien ideologioiden kriisinsietokykyä testaava koetinkivi, ja toisaalta politiikan yhteisten asioiden ja kompleksisten haasteiden hoitamisen kyvykkyyden mittari.

Merkittävimmät globaalista ideologisesta hegemoniasta kamppailevat ideologiat ja yhteiskuntamallit voidaan jakaa kollektivistis-autoritaarisiin ja liberaaleihin demokratioihin (esim. Ikenberry 2009, Kurlantzick 2016). Vuoden 2008 finanssikriisi antoi monille valtiojohtoisemmille toimijoille ideologisen lyömäaseen markkinoiden sääntelyn rajoittamisen puolesta kriisistä eniten kärsineitä länsimaita vastaan, jotka olivat alttiita markkinat ohittaville korjausliikkeille finanssikriisin jälkimainingeissa (esim Bremmer 2010). Koronaviruspandemia puolestaan voi esimerkiksi Financial Timesin mukaan toimia kollektivististen yhteiskuntien ideologisena rasitustestinä yksilönvapauden, avoimuuden ja kriisinhallintakyvyn osalta. Toisaalta esimerkiksi Telegraphissa on ennustettu, että pandemian myötä myös liberaaleissa demokratioissa hallintatapa menee kollektivistisempaan ja interventionistisempaan suuntaan.

Kollektivistisilla ja tiukan valtiojohtoisilla yhteiskunnilla on käytössään keinot vahvaan vapauksia rajoittavaan ohjaukseen, mutta tästä mahdollisesti aiheutuvat ihmisoikeusrikkomukset ja väärinkäytökset jäävät usein suljetun järjestelmän sisälle hallinnon julkisuuskuvan ylläpitämiseksi. Hallinnon rajoittamien tiedotusvälineiden ja hallinnon intresseissä toimivien viranomaisten sanaan ei myöskään ole aina luottamista kansainvälisen yhteistyön tasolla. Matalamman sääntelyn liberaalidemokratioilla taas on kriisitilanteessa ideologisena haasteenaan saada kansalaisensa toimimaan yhteisen hyvän vuoksi mahdollisimman pienillä yksilönvapauden rajoituksilla. Kriisitilanteen kärjistyessä käyttöön otetut voimakeinot ja valvonta syövät yksilönvapauteen perustuvan järjestelmän legitimiteettiä, jos kriisitilanteessa yhteistä käsitystä solidaarisuudesta ja uhrauksista ei löydykään. Toisaalta, kun kriisiin vastataan nyt keinoilla, jotka ovat kollektivistisissa yhteiskunnissa arkipäiväisiä, vaikuttaa kyseisten toimien kritisointi ennen (ja oletettavasti jälkeen) nykyistä kriisiä tekopyhältä. Maailmansotien aikaan demokratiaa puolustettiin poikkeustoimilla, mutta nyt esimerkiksi Unkarin poliittista johtoa syytetään pandemian hyväksikäytöstä poikkeuslain turvin toteutetussa demokratian alasajossa. Kriisinhoidon jälkipuinnin yhteydessä eritoten liberaalien demokratioiden on ideologista logiikkaansa seuratakseen päästävä irti kriisin nostattamasta vahvojen johtajien ja keskitetyn hallinnon kaipuusta.

Koronapandemian hoitaminen tarjoaa kamppaileville ideologioille mahdollisuuden mitellä globaalin yleisön edessä. Pandemian hoidon onnistumisen arvioinnissa ei ole kyse ainoastaan ihmishengistä. On oletettavaa, että esimerkiksi Kiinan poliittista järjestelmää ei arvioida vain sen perusteella, saadaanko tauti maassa kuriin, vaan myös sen, miten kriisi hoidetaan esimerkiksi ihmisoikeusnäkökulmasta. Maata myös syytetään lähteestä riippuen sekä pandemian liikkeelle laskemisesta, että tarkoituksellisen hitaasta reagoinnista. Toisaalta haukat ovat olleet nopeasti valmiita nimeämään koronaviruksen esimerkiksi Financial Timesissa ”Kiinan Tšernobyliksi” joka viimeistään osoittaa valtiojohtoisen talousjärjestelmän heikkoudet. Kiina voi puolestaan olla valmis korostamaan mallinsa ylivertaisuutta verrattuna liberaaleihin demokratioihin pandemian taltuttua, vaikka sen julkaisemissa potilaskertomuksissa olisi epäselvyyksiä.

Pandemian hoito suo populismille hengähdystauon yhteisten talkoiden merkeissä, mutta voi luoda myös lisää vaatimuksia lyhytnäköiselle nationalismille. Pandemiaan reagointi tarjoaa yhteiskunnille mahdollisuuden kohdistaa ponnistelut valtionrajat ylittävää, globaalia ja pahimmillaan koko ihmiskuntaa koskettavaa dynaamista uhkaa kohtaan. Esimerkiksi Suomessa on nähty puoluerajat ylittävää yhteistyötä vaikean tilanteen edessä. Käynnissä olleen globalisaation vastaisen kehityksen osalta tiedossa voi toisaalta olla käytännön syistä yhä suljetumpia rajoja, jotka johtavat uusiin arvioihin globaalien tuotantoketjujen volatiliteetista ja esimerkiksi vaatimuksiin elintärkeän tuotannon kotimaistamisesta. Populistit saattavat myös pyrkiä linkittämään pandemian leviämisen maahanmuuttoon turvallisuuskysymyksenä. Toisaalta suljetut rajat saattavat korostaa maailmassa vallitsevien, jo arkipäiväistyneiden, poliittisen ideologian spektrin ylittävien keskinäisriippuvuuksien merkitystä.

Kriiseissä mitataan myös politiikan ja sääntelyn käsitteellinen voima. Kriisinhoidon onnistumisesta voi riippua, nostaako pandemia esiin pysyviä rajoja ja syvempiä ideologisia lohkoja, vai tuoko se koko ihmiskuntaa lähemmäs yhteen yhteisen, sääntöpohjaisen kehityksen myötä. WHO:n kaltaisten globaalien julkisten toimijoiden kyvykkyys ja potentiaali korostuvat tilanteessa, jossa pandemia saadaan hallintaan tietoon perustuvalla poliittisella johtamisella. Poliittisen tahdon ja resurssien puuttuessa taas yksityinen sektori voi nousta keksimään ihmishenkiä pelastavia ratkaisuja, kun yritykset korostavat vastuullisuuttaan ja teknologisia ratkaisuja aina ihmishenkien pelastamisesta etäarjen haasteiden helpottamiseen. Tällöin usko ideologiaperustaisen politiikan kyvykkyyteen ratkoa ongelmia saattaa esimerkiksi The Timesin mukaan kyseenalaistua. Poliittisesti ohjaillun julkishallinnon merkityksen vähentymisestä voi tosin seurata tilanne, jossa yhä useampi saattaa jäädä ilman sääntelyn takaamia elämän minimiedellytyksiä. Toisaalta esimerkiksi liberaaleissa demokratioissakin pöydällä oleva, Espanjassa jo toteutunut yksityisen terveydenhuollon valjastaminen julkishallinnon alaisuuteen kielii varsin päinvastaisesta kehityksestä.

Ideologisesti toisistaan poikkeavat poliittiset järjestelmät voivat kriisissä oppia toisiltaan ja tehdä yhteistyötä, tai käyttää sitä etulyöntiaseman tavoitteluun. Vaakakupin kallistelu voi näin johtaa yhteisen monenkeskisen sääntelypohjan löytymiseen tai ideologisten blokkien välisen kuilun syventymiseen. Samalla kriisissä arvioidaan politiikan osoittamaa kyvykkyyttä tai kyvyttömyyttä viheliäisten ja nopeasti liikkuvien ongelmien ratkomisessa ketterämmäksi mielletyn teknologisen kehityksen rinnalla. Onnistuessaan kriisin hoidossa Suomen kaltainen kattavan hyvinvointivaltion ja liberaalin demokratiaideaalin yhdistävä yhteiskuntamalli voi toimia hyvänä esimerkkinä eräänlaisesta tasapainosta julkishallinnon ulottuvuuden ja yksilönvapauksien välillä.

Neljä vaihtoehtoista kehityskulkua politiikan ja ideologian tulevaisuudesta:

1. Kollektivismi näyttää kyntensä

Keskusjohtoiset yhteiskunnat kykenevät toimiin pandemian taltuttamisessa. Liberaalien demokratioiden jahkailu yksilönvapauksien rajoittamisessa maksaa niille pidentyneen epidemiajakson, joka heijastuu niiden talouksiin. Keskusjohtoisuus näyttäytyy toimivana keinona kompleksisten ongelmien hallinnassa.

2. Kiinan Tšernobyl

Kiinan toimiessa toistuvasti epidemioiden lähteenä ja koronan epäonnistunut taltuttaminen alkulähteellä herättää suuttumusta ympäri maailman, sekä maan kansalaisten joukossa. ”Kiinan mallin” mukainen valtiojohtoinen ja kollektivistinen ideologia eristetään muusta maailmasta ja maa ajautuu sisäisiin levottomuuksiin.

3. Teknokratian tie

Kankeina pidetyt poliittiset ja ideologiset instituutiot kyseenalaistuvat, kun teknologian kehitys tarjoaa dynaamisen ja näennäisen arvovapaan tien pandemian kaltaisten globaaliongelmien hallintaan. Markkinajohtoinen sääntelemättömyys vauhdittaa uusien ratkaisujen keksimistä, mutta maailmanlaajuinen eriarvoistumiskehitys lisääntyy.

4. Ihmiskunnan yhteinen tehtävä

Pandemia nähdään ihmiskunnan yhteisenä uhkana, johon voidaan vaikuttaa tiedolla johtamiseen perustuvalla sääntelyllä ja ohjauksella. WHO:n kaltaiset globaalihallinnan organisaatiot nostattavat uskottavuuttaan ja vaikuttavuuttaan, ja globaali verkottuminen lisääntyy.

Lähteet:

Bremmer, Ian (2010): The End of the Free Market: Who Wins the War Between States and Corporations? New York, Penguin Group.

Ikenberry, John (2009): Liberal Internationalism 3.0: America and the Dilemmas of Liberal World Order. Cambridge, Cambridge University Press.

Kurlantzick, Joshua (2016): State Capitalism: How the Return of Statism is Transforming the World. New York, Oxford University Press.

Kirjoittaja:

Paul Hermansson
Associate Consultant
050 574 9894
paul.hermansson(at)capful.fi