Uudenmaan tulevaisuustarkastelu 2050

Tulevaisuustarkastelu lähti käyntiin Uudenmaan skenaarioiden 2040 työn päivittämisellä huomioiden uudet toimintaympäristön muutokset ja skenaariologiikat. Keskeisistä muutos- ja epävarmuustekijöistä koostettiin tulevaisuustaulukko, jonka avulla määriteltiin ja kuvattiin tekijöiden mahdolliset kehitysvaihtoehdot. Kehitysvaihtoehtojen määrittelyssä hyödynnettiin alueen eri organisaatioiden asiantuntijoiden näkemyksiä. Induktiivisella skenaariomenetelmällä ja kehitysvaihtoehtoja loogisesti yhdistelemällä muodostettiin viisi erilaista Uudenmaan toimintaympäristön kehitystä kuvaavaa skenaariota vuoteen 2050.

Alueen strategisen kehittämisen tueksi luotujen skenaarioiden sekä Uudenmaan tulevaisuuskuvan 2050 määrittelyyn osallistettiin laajasti eri sidosryhmiä. Skenaarioluonnoksia kommentoitiin ja jatkotyöstettiin yli 60 alueen vaikuttajan ja asiantuntijan voimin yhteisessä työpajassa. Lisäksi skenaariotyöstä nousseita keskeisiä kehittämisteemoja ja toimenpiteitä arvioitiin nettikyselyllä, johon vastasi noin 70 henkilöä.

Uudenmaan tulevaisuustarkastelu pohjustaa Uusimaa-ohjelmaa ja maakuntauudistusta sekä nivoo yhteen aikaisemmin tehtyjä ja käynnissä olevia alueen tulevaisuustarkasteluja.

Aluekehitysjohtaja Juha Eskelisen kommentti skenaarioprosessista:

”Tulevaisuustarkastelu auttoi meitä yhdessä maakunnan toimijoiden kanssa muodostamaan käsityksen, millaisen maakunnan haluamme ja mitkä sen tärkeimmät kehittämisteemat ovat.”

Lähtötilanne

  • Digitalisaatio, uudet teknologiat sekä työn ja elinkeinoelämän muutokset tulevat haastamaan maakunnan kehitysnäkymiä tulevaisuudessa.
  • Sote- ja maakuntauudistus ja niistä seuraava kuntien roolin perusteellinen muutos luo maakunnille mahdollisuuden synnyttää uudenlaista kilpailukykyä ja kasvattaa vetovoimaisuuttaan.
  • Alueen kehittämiseen toivotaan entistä avoimempaa vuorovaikutusta kuntien päättäjien, elinkeinojen kehittäjien, yritysten, koulutussektorin, kolmannen sektorin ja asukkaiden kanssa.

Mitä tehtiin

  • Kuvattiin maakunnan tulevaisuuden kehitysvaihtoehtoja ja analysoitiin keskeisimpien muutosten kehityskulkuja.
  • Analysoitiin toimintaympäristön kehityksen vaikutuksia koko maakunnan tasolla: Uudenmaan mahdollisuudet, riskit ja keskeiset toimenpiteet sekä vaikutukset asukkaiden hyvinvointiin.
  • Tuotettiin Uudenmaan toimijoiden yhteinen tavoiteltava tulevaisuudenkuva ja toimintaympäristölähtöiset strategiset kehittämisteemat.

Mitä saavutettiin

  • Uutta strategista keskustelua ja aktiivista vuorovaikutusta, joka kehitti Uudenmaan toimijoiden strategista näkemystä.
  • Päättäjien ja maakunnallisten toimijoiden määrittelemä yhteinen tulevaisuuskuva ja tahtotila sen toteuttamiseen.
  • Näkemys alueen strategisista kehittämisteemoista maakuntaohjelman sekä kaavoituksen tarpeisiin sekä pohjaa uuden maakunnan strategisiin painotuksiin.

Lue lisää Uudenmaan skenaarioista Uudenmaan liiton verkkosivuilla.

Toteutetaanko teillekin skenaarioprojekti?
Ota yhteyttä


Kimmo Kivinen
Senior Partner
050 540 9446
kimmo.kivinen(at)capful.fi
Katso myös muut työmme
LÄHTÖPISTE TULEVALLE
Ota yhteyttä, niin aloitetaan